Gebwellille uusi toimitusjohtaja omista riveistä – Tuure Stenberg jättäytyy sivuun operatiivisista tehtävistä

Janne-Rahunen-710x550.jpg

Ympäristöystävällisiin ja energiatehokkaisiin kiinteistöjen lämmitys- ja jäähdytysratkaisuihin erikoistuneen Gebwellin toimitusjohtaja vaihtuu. Kahdeksan vuotta yhtiötä johtanut Tuure Stenberg jättää yhtiön, ja uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yrityksen varatoimitusjohtaja Janne Rahunen. Hän aloittaa uudessa tehtävässään välittömästi.

– Kiitän Tuurea hyvin tehdystä työstä. Hänen johdollaan Gebwell on kasvanut leppävirtalaisesta autotallista merkittäväksi eurooppalaiseksi toimijaksi energiatekniikan toimialalla. Yritys on hyvässä kunnossa, mutta katsoimme yhtiön jatkuvan ja aktiivisen kehittämisen vaativan nyt uutta energiaa ja uusia näkökulmia", kommentoi hallituksen puheenjohtaja Timo Hulkkonen toimitusjohtajan vaihtumista.

Stenbergin lähdön syyt liittyvät hänen ja muun hallituksen välisiin strategisiin näkemyseroihin, eikä niitä kommentoida yrityksestä sen enempää. Stenberg jatkaa yrityksen osaomistajana.

Rahunen tarttuu ruoriin heti

Uusi toimitusjohtaja Janne Rahunen on ollut Gebwellin palveluksessa koko yrityksen historian ajan toimien osto-, talous- ja varatoimitusjohtajana. Näin siirtymäajalle ei ole tarvetta, vaan hän pystyy aloittamaan uudessa tehtävässä heti.

– Lämmin kiitos Tuurelle kaikista yhteisistä vuosista Gebwellillä. Hänen tekemänsä työn pohjalta on hyvä jatkaa yrityksen kehittämistä. Omalla osaamisellani haluan varmistaa, että jatkamme edelleen kasvupolulla panostamalla kumppaniverkoston toiminnan vahvistamiseen, jatkuvaan tuotekehitykseen sekä tuotteiden korkeaan laatuun, Rahunen linjaa.

Vuonna 2005 perustetun Gebwellin pääkonttori sijaitsee Leppävirralla, jossa suunnitellaan ja valmistetaan sen kaikki tuotteet. Lisäksi yrityksellä on tytäryhtiöt Puolassa ja Ruotsissa. Yrityksen vuoden 2020 liikevaihto oli noin 36 miljoonaa ja liiketulos 2 miljoonaa euroa.  

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja

Janne Rahunen
janne.rahunen@gebwell.fi
Puh: 0400 897 786

Hallituksen puheenjohtaja

Timo Hulkkonen
timo.hulkkonen@gebwell.fi
0400-897413

Gebwell – lämmöllä Leppävirralta 

Gebwell Oy on kasvava kansainvälinen yritys, jonka pääkonttori ja juuret sijaitsevat Leppävirralla. Liiketoimintamme keskittyy ympäristöystävällisten lämmitys- ja jäähdytyslaitteiden myyntiin, valmistamiseen ja kehittämiseen. Olemme Suomessa markkinajohtaja kaukolämpö- ja alkusammutustuotteissa, meillä on lisäksi erittäin vahva markkina-asema lämpöpumpputuotteissa. Gebwell Oy hyödyntää tuotteissaan ja toiminnassaan laajasti uusimpia saatavilla olevia teknologioita. Meille Gebwellillä työntekijöiden hyvinvointi on tärkeä asia. Tarjoamme mahdollisuuksia pitkiin työsuhteisiin, sekä panostamme työntekijöiden osaamisen kehittämiseen monipuolisesti.

Ajankohtaista

13.04.2021: Pivaset tuotteet MagiCAD-ohjelmassa
Katso lisää >

02.03.2021: Gebwellille uusi toimitusjohtaja omista riveistä – Tuure Stenberg jättäytyy sivuun operatiivisista tehtävistä
Katso lisää >

26.01.2021: Uusi hinnasto
Katso lisää >

18.12.2020: Hyvää ja rauhallista joulunaikaa!
Katso lisää >

09.07.2020: Pivaset brändi 30 vuotta
Katso lisää >

03.07.2019: Pivaset tuotteille Avainlippu
Katso lisää >

01.05.2019: Uusi hinnasto
Katso lisää >

17.10.2018: Kiitos messukävijöille!
Katso lisää >

29.08.2018: FinnBuild messut 2018 lokakuussa
Katso lisää >

31.05.2018: Markku Stenroth jää eläkkeelle
Katso lisää >

06.03.2018: Vahvistusta myyntiin
Katso lisää >

01.01.2017: Pivaset Oy fuusioitui Gebwell Oy:hyn 31.12.2016
Katso lisää >

12.09.2016: Gebwell Oy ja Pivaset Oy fuusioituvat
Katso lisää >