Novapolis toimii Kuopion alueen osaamisen, kehittämisen ja kansainvälistymisen solmukohtana, jossa ihmiset ja yritykset kohtaavat. Novapolis on 250 yrityksen ja organisaation sekä 15 000 osaajan kansainvälinen työympäristö. Pikapalopostit ovat tärkeä osa isojen työympäristöjen ja rakennusten, kuten Novapolis, alkusammutusvälineistöä. Pivaset on toimittanut pikapaloposti- sekä sammutinkaapit Novapoliksen Viestikadun ja Microkadun kiinteistöihin.
Nopealla silmäyksellä pikapalopostit saattavat monesta vaikuttaa ammattilaisille suunnatuilta sammuttimilta. On hyvä muistaa, että tulipalon sattuessa pikapalopostit ovat kaikille tarkoitettuja alkusammutusvälineitä.
Novapoliksen kiinteistössä pikapalopostit ovat tyylikkäästi suunniteltu ja asennettu ympäröivään arkkitehtuurin nähden. Osa pikapalopostikaapeista on pinta-asennettu, osa upotettu seinärakenteisiin upotuskehyksen avulla, mikä tekee asennuksesta helppoa ja siistiä.
Novapolis Oy ja Osuuskunta KPY
KPY on arvopohjainen monialakonserni, jonka omistaa noin 19 000 osuudenomistajan muodostama yhteisö. Konserni on elinvoiman ja liike-elämän kiihdyttäjä, joka rakentaa yhteistyötä ja uusia yhteyksiä sekä kehittää ja kasvattaa omistusyhtiöitään. KPY:n tavoite on edistää kasvua ja yhteistyömahdollisuuksia omaa toimialaansa laajemmin ympyröivään yhteiskuntaan: kotimainen omistajuus ja elinvoiman vahvistaminen Itä-Suomessa sekä valtakunnallisesti.
Novapolis Oy on Osuuskunta KPY:n tytäryhtiö. KPY on myös osaomistajana Gebwell Oy:ssä, joka on Pivaset Oy:n emoyhtiö.
Tutustu lisää Novapolikseen.